Jos on uusliberaalia talousoikeistoa ja individualistisen maailmankuvan vaalijoita uskominen, ihmiskunnalle ei oo tapahtunut mitään niin auvoisaa kuin kapitalismi. ”Meillä ei olisi mitään ilman vapaita markkinoita!!” parahtelevat meritokraatit ja vetoavat siihen, että kapitalismi on paras vaihtoehto, koska kaikki edeltävät yhteiskuntamuodot ovat olleet huonompia. Reikäisetkin housut näyttää hyvältä, jos vieressä on vielä reikäisemmät kalsarit, mutta ei se silti housuista ehjiä tee.
Elämme juuri mittaushistorian lämpimintä vuotta. Euroopan miljardöörien omaisuus on kasvanut kuluneen neljän vuoden aikana 70 % samaan aikaan, kun työväki kärsii yhä kasvavista elinkustannuksista. Jeff Bezoz on kiivennyt maailman rikkaimmaksi mieheksi 200 miljardin dollarin omaisuudellaan. Eräidenkin laskelmien mukaan ilmastokriisin ratkaiseminen vaatisi 300 mrd. dollarin investointeja; Jeff Bezoz ja Elon Musk voisivat lohkaista tuon summan lompsistaan puokkiin, ja jäbät saisivat siitä huolimatta pitää miljardööristatuksensa. Yhden ihmisen tavalliseen elintasoon riittää 20 000 euroa vuodessa – se mahtuu 200 miljardiin kymmenen miljoonaa kertaa.
Ihmiskunnan varallisuuserot on tällä hetkellä suuremmat ku koskaan historian varrella aiemmin. Absoluuttisesta köyhyydestä kärsivä joukko on pienentynyt, mutta ääripäät on liukuneet kauemmas toisistaan. Köyhyys on kurjempaa ja rikkaus on leveämpää ku ikinä. Ja sitten on koko joukko ihmisiä, jotka hyväksyvät ja jopa puolustavat kaikkea edellä mainittua, koska AiNaKaAn Ei ELeTä KoMmUniSmiSsA.
Me ei voida varsinaisesti edes puhua kapitalismin VIRHEISTÄ tai ONGELMISTA, koska näin tämän systeemin kuuluu toimia. Kapitalismissa hyvinvointi ja voitot tulevat aina jonkun muun kustannuksella. Jos eivät tule, silloin se on jotain muuta kuin kapitalismia. Mut sinne asti ei olla vielä julkisissa keskusteluissa päästy jäämättä jumiin kehäpäätelmiin ja kommunismiahdistukseen.
Sosialisteja tykätään syyttää idealismista vailla todellisuuspohjaa, mutta kapitalismikin pohjautuu ikuisen talouskasvun utopiaan maailmassa, jossa yksikään resurssi ei ole loputon. Onko idealismikin parempaa silloin, kun siitä hyötyy vain pieni joukko?